Korkealaatuisesta patsasvalikoimastamme löytyy tuotteita niin vaativiin ulkotiloihin kuin kodin sisätiloihinkin.

Patsaat

Tarjoamme laadukkaita patsaita, joiden valmistus on turvallisissa käsissä.
Massarelli's, Jurand ja Bonz taiteilijat suunnittelevat nämä patsaat, tekevät muotit ja lopuksi jokainen pala viimeistellään käsin, joten jokainen patsas on ainutlaatuinen, alkuperäinen. Jokainen patsas on myös valaistuna hieman erilainen, myös kostean ja kuivan patsaan sävyssä on hieman eroa. Tämän vuoksi todellinen väri, muoto, koko ja koostumus voivat poiketa hieman kuvaruudun kuvasta tai kuvaston painetusta värisävystä. Nämä patsaat kestää pakkasta. Massarelli valmistus on USA:n pohjoisosasissa, Euroopan varastointi Britannissa, mistä tilaukset tulee Suomeen ja edelleen asiakkaille.
Jurand sisustus patsaat tulevat Puolasta ja nekin on tehty kestämään pohjoisessa. Puutarhapatsaiden avulla voidaan esimerkiksi korostaa puutarhan tai pihan tiettyä osaa, luoda hauskoja asetelmia sekä kehystää esimerkiksi perenna- ja kukkapenkkejä. Erilaiset hahmopatsaat, eläinpatsaat, lyhdyt sekä ruukut ja pylväät elävöittävät pihaa sekä kesällä että talvella, jolloin lumipeittoon pukeutuneet pihapatsaat tuovat talvipihaan uutta tunnelmaa. Laadukkaat Patsaamme on ovat enemmän kuin pelkkä betonipatsas. Valikoimassa on koira patsas, leijona patsas ja muut eläinpatsaat.
- Toimitukset pääosin Huhtikuusta Syyskuuhun ajoittuvalla ajalla. 
Suosittelemme; hyvä suunnittelija ja ammattitaitoinen rakentaja kannattaa palkata isompien tuotteiden osalta!
 

Pronssinen patsas "Tyttö ja malja"
Pronssinen patsas "Tyttö ja malja" ulos, puutarhaan tai rantaan tuomaan iloa
Pronssinen "Oikeus on sokea 1" patsas on viehättävä, persoonallinen ja mielenkiintoinen patsas.
Juoma-allas tai kylpyallas linnuille!Mitat: 162x65x50 cm
2 889,00 €
Aurinkokello Mediterrian Sun, seinämalli
Iso pronssinen Aurinkokello Mediterrian Sun, seinämalli ulos, puutarhaan muistuttamaan ajasta
Jalometallinen Aurinkokello Mediterrian Sun, seinämalli on tyylikäs, persoonallinen ja edustava seinä koriste patsas.Aurinkokello Mediterrian Sun on isompi seinämalli 85 x 40 x 85 cm, joka tuo koko talolle uuden merkityksen, näkyvyyden ja arvon.

Taidetta, muotoilua ja käsityötä laadukkaasta pronssista ja metallista!
1 799,00 €
Aurinkokello Zegar Solare
Upea Jurand kivinen Aurinkokello Zegar Solare Tämä Zegar Solare on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä 78 cm korkea kivinen patsas.
Kivivaasi Kreikka
Upea Jurand kivivaasi Kreikka Tämä Kivivaasi on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä kivinen kukkaruukku.
339,00 €
Kivipatsas Dragon - Lohikäärme 50 cm
Upea Jurand Kivipatsas Dragon - Lohikäärme 50 cm Tämä Kivinen patsas on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä 50 cm korkea kivinen patsas.
349,00 €
Granny's Garden koristekivi
Granny's Garden -koristekivi
Korkeus: 18cmLeveys: 25cmPaino: 3kgVäritys #21 Old Stone
Tämä koristekivi on tyylikäs ja hauska lisä puutarhaasi.Upea lahja vaikka isänpäiväksi!

1 kpl
29,00 €
Aurinkokello Arrow 01
Upea pronssinen Aurinkokello Arrow 01 ulos, puutarhaan tai vaikka muistuttamaan ajasta
Jalometallinen Aurinkokello Arrow 01 on tyylikäs, persoonallinen ja positiivinen patsas.Korkeus 30 cm

Taidetta, muotoilua ja käsityötä laadukkaasta pronssista ja metallista!
269,00 €
Kivivaasi Donica
Upea Jurand kivivaasi Donica Tämä Kivivaasi on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä kivinen kukkaruukku.
369,00 €
Figuuri patsas Pääkallo - 17 cm
Upea Jurand Kivinen Figuuri patsas Pääkallo - 17 cm - Scull Tämä Kivinen patsas on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä 17 cm korkea kivinen patsas.
299,00 €
Spoiled Rotten Dog lives here - koristekivi
Spoiled Rotten Dog lives here -koristekivi
Korkeus: 18cmLeveys: 25cmPaino: 3kgVäritys #21 Old Stone
Tämä koristekivi on tyylikäs ja hauska lisä puutarhaasi.Upea lahjaidea!
29,00 €
Aurinkokello Arrow 02
Upea pronssinen Aurinkokello Arrow 02 ulos, puutarhaan tai vaikka muistuttamaan ajasta
Jalometallinen Aurinkokello Arrow 02 on tyylikäs, persoonallinen ja positiivinen patsas.Korkeus 45 cm

Taidetta, muotoilua ja käsityötä laadukkaasta pronssista ja metallista!
569,00 €
Kivivaasi Pieni Kukka
Upea Jurand kivivaasi Pieni Kukka Tämä Kivivaasi on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä kivinen kukkaruukku.
339,00 €
Figuuri patsas Amor malja - 85 cm
Upea Jurand Kivinen Figuuri patsas Amor Malja - 85 cm Tämä Kivinen patsas on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä 85 cm korkea kivinen patsas. Monikäyttöinen; upea istutusallas tai ilman istutusta toimii lintujen juoma-altaana tai lintujen pesualtaana.
549,00 €
Keep calm and pull weeds - koristekivi
Keep calm and pull weeds -koristekivi
Korkeus: 25 cmLeveys: 18 cmPaino: 3kgVäritys #21 Old Stone
Tämä koristekivi on tyylikäs ja hauska lisä puutarhaasi.Upea lahjaidea!
29,00 €
Alennuksessa!
Aurinkokello XDD Roman
Upea pronssinen Aurinkokello XDD ulos, puutarhaan tai vaikka muistuttamaan ajasta
Jalometallinen Aurinkokello XDD on antiikkisen oloinen, persoonallinen ja positiivinen patsas.Korkeus 45 cm

Taidetta, muotoilua ja käsityötä laadukkaasta pronssista ja metallista!
449,00 €
549,00 €
Kivivaasi Potikori
Upea Jurand kivivaasi Potikori Tämä Kivivaasi on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä iso kivinen kukkaruukku.
369,00 €
Figuuri patsas David - 120 cm
Upea Jurand Kivinen Figuuri patsas David - 120 cm Tämä Kivinen patsas on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä 120 cm korkea kivinen patsas. Pala välimerellistä taidetta puutarhaasi.
599,00 €
Love Grows here koristekivi
Love Grows here -koristekivi
Korkeus: 18cmLeveys: 25cmPaino: 3kgVäritys #21 Old Stone
Tämä koristekivi on tyylikäs ja hauska lisä puutarhaasi.Upea lahjaidea!
29,00 €
Aurinkokello XII table sun
Upea pronssinen Aurinkokello XII table sun ulos, kellotaulu puutarhaan tai vaikka muistuttamaan ajasta
Jalometallinen Aurinkokello XDD on hauskan oloinen, persoonallinen ja positiivinen patsas.Korkeus 30 cm

Taidetta, muotoilua ja käsityötä laadukkaasta pronssista ja metallista!
529,00 €
Kivivaasi Vesuvio
Upea Jurand kivivaasi Vesuvio, laaja astia Tämä Kivivaasi on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä iso, leveä kivinen kukkaruukku.
449,00 €
Figuuri patsas Venus kylvyssä - 67 cm
Upea Jurand Kivinen Figuuri patsas Venus kylvyssä - 67 cm Tämä Kivinen patsas on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä 67 cm korkea kivinen patsas. Pala mytologiaa ja väilmeren antiikkia puutarhaasi.
499,00 €