Tarjoamme laadukkaita patsaita, joiden valmistus on turvallisissa käsissä. Massarelli's, Jurand ja Bonz taiteilijat suunnittelevat nämä patsaat, tekevät muotit ja lopuksi jokainen pala viimeistellään käsin, joten jokainen patsas on ainutlaatuinen, alkuperäinen. Jokainen patsas on myös valaistuna hieman erilainen, myös kostean ja kuivan patsaan sävyssä on hieman eroa. Tämän vuoksi todellinen väri, muoto, koko ja koostumus voivat poiketa hieman kuvaruudun kuvasta tai kuvaston painetusta värisävystä. Nämä patsaat kestää pakkasta. Massarelli valmistus on USA:n pohjoisosasissa, Euroopan varastointi Britannissa, mistä tilaukset tulee Suomeen ja edelleen asiakkaille. Jurand sisustus patsaat tulevat Puolasta ja nekin on tehty kestämään pohjoisessa. Puutarhapatsaiden avulla voidaan esimerkiksi korostaa puutarhan tai pihan tiettyä osaa, luoda hauskoja asetelmia sekä kehystää esimerkiksi perenna- ja kukkapenkkejä. Erilaiset hahmopatsaat, eläinpatsaat, lyhdyt sekä ruukut ja pylväät elävöittävät pihaa sekä kesällä että talvella, jolloin lumipeittoon pukeutuneet pihapatsaat tuovat talvipihaan uutta tunnelmaa. Laadukkaat Patsaamme on ovat enemmän kuin pelkkä betonipatsas. Valikoimassa on koira patsas, leijona patsas ja muut eläinpatsaat. - Toimitukset pääosin Huhtikuusta Syyskuuhun ajoittuvalla ajalla. Suosittelemme; hyvä suunnittelija ja ammattitaitoinen rakentaja kannattaa palkata isompien tuotteiden osalta!
Upea Jurand Kivinen Suora pylväs jalusta 85 cm Tämä Kivinen patsasjalusta on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä 85 cm cm korkea kivinen pylväs, patsaan tai vaasin jalusta osa.
Upea Jurand Kivinen Roomalainen pylväs jalusta 81 cm Tämä Kivinen patsasjalusta on valmistettu laadukkaasta FineCrete® - keinokivestä ja sen saa 11 eri värisävyllä. Tämä materiaali on myös säänkestävä ja helppo huoltaa. FineCrete® - kivi patinoituu myös ajan myötä antaen antiikkisen ilmeen.
Säänkestävä 81 cm cm korkea kivinen pylväs, patsaan tai vaasin jalusta osa.
Pronssinen upea patsas "Together 4" kotiin ja ulos
Pronssinen neliskanttinen patsas "Together 4" on klassinen arvokas pihakoriste patsas, kaunis palkinto ja muoto.Mitat: korkeus 66x23x23 cm
Pronssinen upea patsas "Line" kotiin ja ulos
Pronssinen neliskanttinen DNA patsas "Line" on klassinen arvokas pihakoriste patsas, kaunis palkinto ja muoto.Mitat: 53x13x13 cm
Pronssinen upea patsas "Together 4 small" kotiin ja ulos
Pronssinen neliskanttinen patsas "Together 4 small" on klassinen arvokas pihakoriste patsas, kaunis palkinto ja muoto.Mitat: 33x11x11 cm
Pronssinen upea patsas "Modern Lover Couple" kotiin ja ulos
Pronssinen neliskanttinen patsas "Modern Lover Couple" on moderni patsas, mutta samalla klassinen arvokas pihakoriste patsas, kaunis palkinto ja muoto.Mitat: 45x13x15 cm
Pronssinen upea patsas "Engagement rings" kotiin ja ulos. Mainio lahjaidea.
Pronssinen neliskanttinen patsas "Engagement rings" on klassinen arvokas pihakoriste patsas, kaunis palkinto ja muoto.Mitat: 30x35x30 cm
Upea Pronssinen allaskoriste patsas "Pingviinit" puutarhaan tai vaikka uima-altaan äärelle
Pronssinen allaskoriste patsas Pingviineistä on näyttävä, persoonallinen ja ajaton allaskoriste. Pingviinit on herttainen ja ajaton patsas.Mitat 45x24x39 cm
Upea Pronssinen koriste patsas "Bird & Nest" puutarhaan tai vaikka uima-altaan äärelle
Pronssinen allaskoriste patsas Bird & Nest on näyttävä, persoonallinen ja ajaton puutarhan tai kodin koriste.
Kuvan kivi paasi ei sisälly.Mitat 51x25x50 cm
Upea Pronssinen Gorilla patsas "King Kong" kotiin tai ulos
Pronssinen "King Kong" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos Mitat: 78 x 60 x 121 cm
Laskeutuva Pronssinen Kurki pari patsas "2 Cranes" kotiin tai ulos
Pronssinen "2 Cranes" on klassinen patsas, myyttinen ja kaunis veistos.Tämä kaunis kurki patsas pari veistos symboloi rauhaa, pitkäikäisyyttä ja onnea, joten se sopii täydellisesti kaikkiin tilaisuuksiin.Mitat: 98x24x53 + 87x24x54 cm
Upea luonnollisen oloinen Pronssinen Kettu patsas "Fox" kotiin tai ulos
Pronssinen Kettu patsas "Fox" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos.Karkoittaako tämä hiiret ja jyrsijät? Mitat: 54 x 15 x 38 cm
Hauska Pronssinen sammakko patsas "2 Frogs Fountain" kotiin tai ulos
Pronssinen sammakko patsas "2 Frogs Fountain" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos.Tämä malli toimii myös suihkulähteen koristeena. Mitat: 29x14x37 cm
Upea Pronssinen Hevos-patsas "Horse shape" kotiin tai ulos
Pronssinen "Horse Shape" on moderni patsas, persoonallinen ja kaunis veistos .Mitat: 56x19x45 cm
Upea Pronssinen Norsu-patsas "Baby Elephant" kotiin tai ulos
Pronssinen "Baby Elephant" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos.Poikanen norsu on kaunis koristeellinen patsas, joka tuo rauhaa ja seesteisyyttä kotiisi. Tämä patsas huokuu pienen eläimen voimaa ja eleganssia, sillä sen mahtava korkeus on 93 cm .Mitat: 125 x 61 x 93 cm
Tarkkaileva Pronssinen Pöllö patsas "Owl" kotiin tai ulos
Pronssinen "Owl" on klassinen patsas, myyttinen ja kaunis veistos.Pelottaa haittaeläimet pois. Sis jalustan ja varren. Mitat: 30x15x28 cm
Suuri & Upea Pronssinen Ori patsas "Staggering Horse" kotiin tai ulos
Pronssinen "Staggering Horse" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos.Lähes luonnollisen kokoinen patsas. Mitat: 120 x 65 x 185 cm
Mainiosti askeltava Pronssinen Ori patsas "Horse X" kotiin tai ulos
Pronssinen Ori patsas "Horse X" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos Mitat: 29 x 6 x 27 cm