Korkealaatuisesta patsasvalikoimastamme löytyy tuotteita niin vaativiin ulkotiloihin kuin kodin sisätiloihinkin.

Patsaat

Tarjoamme laadukkaita patsaita, joiden valmistus on turvallisissa käsissä.
Massarelli's, Jurand ja Bonz taiteilijat suunnittelevat nämä patsaat, tekevät muotit ja lopuksi jokainen pala viimeistellään käsin, joten jokainen patsas on ainutlaatuinen, alkuperäinen. Jokainen patsas on myös valaistuna hieman erilainen, myös kostean ja kuivan patsaan sävyssä on hieman eroa. Tämän vuoksi todellinen väri, muoto, koko ja koostumus voivat poiketa hieman kuvaruudun kuvasta tai kuvaston painetusta värisävystä. Nämä patsaat kestää pakkasta. Massarelli valmistus on USA:n pohjoisosasissa, Euroopan varastointi Britannissa, mistä tilaukset tulee Suomeen ja edelleen asiakkaille.
Jurand sisustus patsaat tulevat Puolasta ja nekin on tehty kestämään pohjoisessa. Puutarhapatsaiden avulla voidaan esimerkiksi korostaa puutarhan tai pihan tiettyä osaa, luoda hauskoja asetelmia sekä kehystää esimerkiksi perenna- ja kukkapenkkejä. Erilaiset hahmopatsaat, eläinpatsaat, lyhdyt sekä ruukut ja pylväät elävöittävät pihaa sekä kesällä että talvella, jolloin lumipeittoon pukeutuneet pihapatsaat tuovat talvipihaan uutta tunnelmaa. Laadukkaat Patsaamme on ovat enemmän kuin pelkkä betonipatsas. Valikoimassa on koira patsas, leijona patsas ja muut eläinpatsaat.
- Toimitukset pääosin Huhtikuusta Syyskuuhun ajoittuvalla ajalla. 
Suosittelemme; hyvä suunnittelija ja ammattitaitoinen rakentaja kannattaa palkata isompien tuotteiden osalta!
 

Pronssinen patsas "Daavid"
Isohko Pronssinen patsas "Daavid" ulos, puutarhaan tai kotiin tuomaan iloa
Pronssinen "Daavid" patsas on viehättävä, persoonallinen ja viettelevä patsas. Korkeus 92 cm.
Alkuperäinen teos: Pronssikausi (ranskaksi: L'âge d'airain) on ranskalaisen kuvanveistäjä Auguste Rodinin (1840–1917) pronssinen patsas. Figuuri on luonnollisen kokoinen alaston mies, 72 tuumaa (182,9 cm) korkea. Rodin jatkoi patsaan valujen tuotantoa useita vuosikymmeniä sen jälkeen, kun se oli mallinnettu vuonna 1876Mitat: 92 x 26 x 30 cm
1 199,00 €
Alennuksessa!
Pronssinen moderni patsas "Tanssin taivutus"
Korkea Pronssinen moderni patsas "Tanssin taivutus" kotiin ja ulos
Pronssinen moderni patsas "Tanssin taivutus" on moderni figuuri, muotokieli kaunis. Oikein valaistuna illalla upea!Mitat: 49x69x15 cm
799,00 €
899,00 €
Alennuksessa!
Pronssinen patsas "Tyttö ja Hanhet"
Isohko Pronssinen patsas "Tyttö ja Hanhet" ulos, puutarhaan tai rantaan tuomaan iloa
Pronssinen "Tyttö ja Hanhet" on hauska, persoonallinen ja positiivinen patsas. Mainio patsas puutarha-altaan luokse, puron lähelle tai vaikka uima-altaan luokse.Hatussa lintujen juoma-allas.Mitat: 20 x 40 x 54 cm
1 190,00 €
1 290,00 €
Pronssinen patsas "Neito simpukan kanssa"
Pronssinen patsas "Neito" ulos, puutarhaan tai rantaan tuomaan iloa. Tämä kanuis figuuri patsas toimii myös allakoristeena
Pronssinen "Neito" patsas on viehättävä, persoonallinen ja mielenkiintoinen patsas.Lammen, veden äärellä kaunis allaskoriste. Hieno viimeistely väri. "Woman With Shell Fountain"Mitat: 78 x 44 x 40 cm
2 625,00 €
Pronssinen kapea vaasi "Vase Bronz"
Korkea Pronssinen kapea vaasi "Vase Bronz" kotiin ja ulos
Pronssinen kapea vaasi "Vase Bronz" on klassinen vaasi - kukille ja isututuksille sekä samalla arvokas pihakoriste patsas, kaunis kukkamaljakko.Mitat: 112x40x45 cm
2 799,00 €
Alennuksessa!
Pronssinen patsas "Sisarukset"
Isohko Pronssinen patsas "Sisarukset" ulos, puutarhaan tai rantaan tuomaan iloa
Pronssinen "Sisarukset" patsas on viehättävä, persoonallinen ja positiivinen patsas.Tämä herttainen patsas tuo katselijalle iloa ja ajatusta. Mitat: 97x43x120 cm
2 699,00 €
2 899,00 €
Pronssinen patsas "Balettitanssija"
Upea Pronssinen patsas "Balettitanssija", - kotiin, ulos, puutarhaan tuomaan iloa
Pronssinen "Balettitanssija" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos, suosittu palkinto ja lahja!Ballerina Brown, me vanhenemme mutta tämä patsas ei.Mitat: 32x11x11 cm
299,00 €
Pronssinen moderni patsas "Shade"
Pronssinen upea patsas "Shade" kotiin ja ulos
Pronssinen neliskanttinen patsas "Shade" on klassinen arvokas pihakoriste patsas, kaunis palkinto ja muoto.Mitat: 45x13x13 cm
499,00 €
Alennettu hinta
Pronssinen moderni patsas "Tanssi"
Upea Pronssinen patsas "Tanssi" ulos, puutarhaan tuomaan iloa
Pronssinen "Tanssi" on moderni patsas, persoonallinen ja kaunis veistos patsas.Ajaton patsa ja muoto, valaistuna illan kohde, varjo leikkii seinällä.Mitat: 57x55x37 cm
649,00 €
699,00 €
Pronssinen Pantteri patsas "Jaguar"
Upea Pronssinen vaaniva patsas "Jaguar" kotiin tai ulos
Pronssinen hiipivä "Jaguar" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos  Mitat: 17x19x61 cm
399,00 €
Pronssinen moderni patsas "Orjantappura"
Pronssinen upea patsas "Orjantappura" kotiin ja ulos
Pronssinen neliskanttinen patsas "Orjantappura" on klassinen arvokas pihakoriste patsas, kaunis palkinto ja muoto.
Iltaisin valaistuna erittäin vaikuttava taideteos.Mitat: 133x80x38 cm
2 190,00 €
Pronssinen moderni patsas "Sylikkäin"
Upea Pronssinen patsas "Sylikkäin" ulos, puutarhaan tuomaan iloa
Pronssinen "Sylikkäin" on moderni patsas, persoonallinen ja kaunis veistos patsas. Mainio vuosipäivälahja.
Mainio muisto, jalometallinen taideteos.Mitat: 43x11x11 cm
299,00 €
Pronssinen Leijona patsas "LEO"
Upea Pronssinen patsas "LEO" kotiin tai ulos
Pronssinen kuninkaallinen "LEO" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos.Alkupräinen "Lion" patsas on ollut suosittu eri Euroopan maissa. Mitat: 26x12x42 cm
399,00 €
Alennuksessa!
Pronssinen patsas "Modern Dance"
Upea Pronssinen patsas "Modern Dance" ulos, puutarhaan tuomaan iloa
Pronssinen "Modern Dance" on persoonallinen ja kaunis veistos patsas.Korkeus 114 cm, näyttävä veistos puutarhassa. Mitat: 114x39x31 cm
1 899,00 €
1 999,00 €
Pronssinen hevospatsas "Modern Horse"
Upea Pronssinen hevospatsas "Modern Horse" on erilainen ja sopii kotiin tai ulos
Pronssinen hevospatsas "Modern Horse" on moderni patsas, käsityötä ja kaunis veistos  Mitat: 54 x 13 x 49 cm
999,00 €
Pronssinen Hirvi patsas "Moose"
Upea Pronssinen Hirvi patsas "Moose" kotiin tai ulos
Pronssinen "Moose" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos  Mitat: 30x12x25 cm
299,00 €
Alennuksessa!
Pronssinen Sorsa pesue patsas "Sorsa"
Upea Pronssinen Sorsa pesue patsasyhdistelmä "Sorsa" kotiin tai ulos
Pronssinen "Sorsa" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos  Mitat: setti 19x10x16-cm-2
199,00 €
219,00 €
Pronssinen Kilpikonna patsas "4 Turtles"
Mainio ha iloinen Pronssinen Kilpikonna patsas "4 Turtles" kotiin tai ulos
Pronssinen Kilpikonna patsas "4 Turtles" on puutarhassa ja vesiaiheen lähellä klassinen patsas, hieman myyttinen ja kaunis veistos.Tumman värinen viimeistely. Mainio lahja ja terassilla huomioin keräävä.  Mitat: 90 x 30 x 29 cm
2 299,00 €
Pronssinen patsas "Haltija Keiju 1"
Upea Pronssinen patsas "Haltija Keiju 1" kotiin, lahjaksi rakkaalle, puutarhaan tuomaan iloa
Pronssinen "Haltija Keiju 1" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos, aito patsas."Fairy" , osta Design pronssisia keiju-ulkopatsaita tänään ja löydä lumoavat kukkakeijupatsaat, mietiskeleviä keijupatsaita,...Mitat: 12x10x16 cm
229,00 €
Pronssinen patsas "Ajattelija"
Upea Pronssinen patsas "Ajattelija" kotiin, lahjaksi rakkaalle, puutarhaan tuomaan iloa
Pronssinen "Ajattelija" on klassinen patsas, persoonallinen ja kaunis veistos, aito patsas."Ajattelija - Thinker alkuperäinen (ranskaksi: Le Penseur) on Auguste Rodinin pronssinen veistos"Mitat: 29 x 12 x 24 cm
499,00 €